perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mokkapalat

Aina toimivat ja maistuvat mokkapalat, joilla sokerihumala on taattu.



Pohja:
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl maitoa
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 5 tl kaakaojauhetta
  • 150 g voita

Kuorrutus:
  • 400 g tomusokeria
  • 8 rkl sulatettua voita
  • 8 rkl kahvia
  • 8 tl kaakaojauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon maito, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi sulatettu voi. Levitä taikina peltille. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä paistettua pohjaa ennen kuorrutteen levittämistä.

Sekoita tomusokerin joukkoon sulatettu voi, kuuma kahvi ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Jos kuorrute tuntuu liian jämäkältä, lisää siihen vähän lisää kahvia, vajaa ruokalusikallinen kerrallaan. Levitä kuorrute pohjan päälle. Koristele halutessasi. Anna kuorrutteen jämähtää ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.