maanantai 11. syyskuuta 2017

Laiskan leipurin sämpylät 2.0

Nämä sämpylät on tehty samalla tavalla kuin aiemmat laiskan leipurin sämpylätkin. Poikkeuksena aiemmista näihin sämpylöihin käytettiin kasvisten keittämisestä jäänyttä keitinlientä ja juustoraastepussin loput.


  • 3 dl kasvislientä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 7 g kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 50 g voimakasta juustoraastetta

Laita kaurahiutaleet lämpimän kasvisliemen joukkoon hetkeksi turpoamaan. Sekoita jauhot, kuivahiiva, suola ja sokeri keskenään sekaisin. Lisää ne kasvisliemi-kaurahiutaleseoksen joukkoon. Lisää joukkoon myös juustoraaste. Sekoita taikina tasaiseksi esimerkiksi lusikalla. Kohota taikinaa puolisen tuntia.

Nostele taikinasta lusikalla tai pienellä kauhalla suurin piirtein saman kokoisia kasoja leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden nousta vielä sen aikaa kun uuni lämpiää. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Ohjeesta tulee 9-12 sämpylää, koosta riippuen.