keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Sinivalkoinen kakku



Pohja:
  • 4 kananmunaa
  • yhtä paljon sokeria kuin kananmunia
  • yhtä paljon jauhoja kuin kananmunia, josta 70% vehnäjauhoja ja 30% perunajauhoja

Täyte (kahteen väliin):
  • 3 dl vispikermaa
  • 30-35 g vaniljakreemijauhetta
  • 200 g mustikkahilloa

Kostutus ja koristelu:
  • vaaleaa mehua kostutukseen
  • 1 dl vispikermaa
  • kolme sokerimassaruusua
  • erikokoisia, eri sinisen sävyisiä ja erimuotoisia marenkeja 

Vaahdota kananmunia ja sokeria vähintään 10 minuuttia. Nostele muna-sokerivaahdon joukkoon keskenään sekoitetut vehnä- ja perunajauhot. Kaada taikina vuokasprayllä voideltuun kakkuvuokaan (halkaisija 20 cm) ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Huom! Paistoaika riippuu täysin uunista. Anna kakun jäähtyä 10 minuuttia ja kumoa se sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Kun kakku on jäähtynyt leikkaa se kolmeen osaa.

Sekoita täytteeseen tuleva vispikerma ja vaniljakreemijauhe keskenään sekaisin. Sekoita joukkoon mustikkahillo. Kostuta kakkupohjaa vaalealla mehulla ja levitä puolet täytteestä pohjalevyn päälle. Täytä toinenkin väli ja laita kansilevy päälle. Kelmuta kakku ja anna maustua mielellään yön yli. 

Vaahdota kerma ja levitä se kakun pintaan ja reunoille. Asettele sokerimassaruusut ja marengit kakun päälle.