torstai 15. maaliskuuta 2018

Pieni vehnähapanjuurileipä

En tiedä voiko tai saako hapanjuurileivän leipomisesta ja nopeasta aikataulusta puhua samassa lauseessa, mutta koska en ole ammattilainen enkä tiedä hapanjuurileivonnasta mitenkään erityisen paljon, niin laitan tämän kirjoituksen tähän.

Tämä leipä oli lopulta oikea koekeittiöleipä, sillä päivän aikatauluun tuli sellaisia muutoksia, että leivän leivontaa piti nopeuttaa ja leipä piti saada kuitenkin valmiiksi. Onneksi nopeutetut toimet onnistuivat (ainakin tällä kertaa). Juuri oli ruokittu edellisenä iltana ja taikinan tekeminen alkoi aikaisin seuraavana aamuna.


  • 190 g luomuvehnäjauhoja
  • 130 g vettä
  • 50 g vehnähapanjuurta
  • 3 g merisuolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään sekaisin, mutta älä vaivaa. Laita taikinakulho ison muovipussin sisään tai laita kulhon päälle kostea liina, jotta taikinan kosteus ei karkaa. Anna taikinan tekeytyä tunnin ajan. Tämän jälkeen taittele ja venyttele taikinaa nostelemalla taikinaa kulhon joka reunalta ja taittamalla reunataikina aina taikinan keskelle. Älä anna taikinan repeytyä. Toista tämä puolen tunnin välein 2-4 tunnin ajan. Tässä "pikaversiossa" tein taitteluita kahden tunnin ajan. 

Muotoile taikina jauhotetulla pöydällä ja laita taikina jauhotettuun kohotuskoriin nousemaan. Jos sinulla ei ole sellaista, voi esim. lävikön vuorata keittiöliinalla, jauhottaa liina ja laittaa taikina nousemaan siihen. Laita kohotuskori tai vastaava samaan muovipussiin nousemaan (tai liinan alle). Kohota 4-6 tuntia huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa. Tässä versiossa kohotusaikaa oli vain kolme tuntia ja koitin avittaa sitä laittamalla kohotuskorin lämmintä vettä sisältävän kattilan päälle.

Kuumenna uuni ja uunipelti. Kumoa leipä leivinpaperin päälle, tee siihen viillot ja vedä leipä leivinpaperin kanssa kuumalle uunipeltille. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia ja laske sen jälkeen lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä toiset 15 minuuttia. Isompaa leipää pitää luonnollisesti paistaa kauemmin. Mikäli uuni ei ole kovin ärhäkkä, nosta ylläolevia asteita 25 asteella.

Itse laitan paiston ajaksi uuniin pienen vesiastian.

Kääri paistettu leipä keittiönliinan sisälle ja anna sen jäähtyä vähintään tunti ennen leikkaamista.

Lopputulos: Varsinaista pikaleipää tästä ei nopeutetusta prosessista huolimatta tullut, vaan kaikkiaan leivän teko kesti noin 6,5 tuntia + jäähdytysaika. Leivästä tuli kuitenkin hyvä ja aion kokeilla tätä "nopeaa" versiota toistekin.

 Kohotuskori kattilan päällä, missä on lämmintä vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti