tiistai 15. toukokuuta 2018

Juustopizza

Viime aikoina ei ole tullut vietettyä juuri yhtään aikaa keittiössä, vaan kaikki aika on mennyt ulkona pihatöissä tai muuten vaan kesäisistä säistä nauttiessa.  Pikainen juustopizza tuli kuitenkin yhtenä iltana tehtyä, niistä aineksista mitä jääkaapista sattui löytymään.


Pohja:
  • 105 g durumjauhoja
  • 2 g kuivahiivaa
  • 0,75 dl vettä
  • 1,5 rkl öljyä
  • ripaus suolaa

Täyte:
  • 75 g Koskenlaskija Ruokaa (maustamatonta)
  • 140 g juustoraastetta (tässä oli emmentalia ja mozzarellaa)
  • oreganoa 

Sekoita kuivahiiva osaan durumjauhoja. Lisää joukkoon vesi, öljy ja suola. Lisää loput jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja anna taikinan nousta vähintään puoli tuntia. 

Painele taikina ohueksi pohjaksi ja levitä pohjan päälle juustokastike ja ripottele päälle juustoraasteet. Ripottele pinnalle oreganoa ja paista 225 asteessa, kunnes reunat ja juustot saavat hieman väriä.